Andersson, Ingvar: Ruotsin historia. Suomentanut Lauri Hirvensalo. WSOY. Porvoo 1950.
Kirjan tekijä Ingvar Andersson (IA) lähestyy historiaa tiukasti ruotsalaisesta näkökulmasta, johon ei mahdu sen enempää muiden näkökulmia kuin objektiivisuuttakaan. Kirjaa voi pitää pahoin vääristelevänä ja siinä on ylettömästi kansallista itsekehua.
Esihistoriasta IA kertoo lyhyesti ja epämääräisesti vaelluksesta Donilta Mälaren laaksoon (7; numerot viittaavat teoksen sivuihin). Kirjan alussa IA esittelee epämääräisesti esihistoriallisina aikoina Ruotsissa asuneita ihmisiä, mutta heidän kansallisuuttaan ei IA mainitse.
Kalevi Wiikin teorian mukaan Pohjois-Euroopan alkuperäiset kansat ovat olleet suomensukuisia. Keski- ja Pohjois-Ruotsin paikannimistössä on runsaasti nimiä, jotka saattaisivat olla suomalaisia tai suomensukuisten kansojen antamia. Esimerkiksi Ruotsin suurten järvien nykyiset nimet voisivat olla muinaissuomalaisten antamia. Historian keskustelupalstalla on esitetty että Keski-Ruotsin Tiv-nimiset (syvät) järvet perustuvat muinaissuomen sanaan tivä (nykyään syvä). Sana syvä on muinoin ollut asussa *tivä, josta kehittyi sivä ja myöhemmin syvä - vanhoissa toisen kielen paikannimissä on säilynyt sanan tuhansia vuosia vanha äänneasu.
Muinaisessa Ruotsissa vallitsi Anderssonin mukaan moniavioisuus.
Suomea ei IA mainitse Ruotsin ei-ruotsalaisia alueita sivulla 293 luetellessaan. Muita valtion ei-ruotsalaisia alueita Viron ohella olivat IA:n mukaan Inkeri, Liivinmaa, Pommeri ja muut Saksassa sijaitsevat Ruotsin hallinnossa olleet maakunnat. Kieltäessään epäsuorasti Suomen ei-ruotsalaisuuden IA valehtelee ja kieltää suomalaisten olemassaolon.
Ristiretkiä IA mainitsee käydyn "suomalaisia, virolaisia ja venäläisiä vastaan" (64), jolloin IA:lta unohtuu kreikkalaisten jo käännyttäneen venäläiset. Arkeologisten todisteiden mukaan Suomessa oli kristinuskoista väkeä Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa jo 800-luvulla - media ja jopa Suomen yliopistot yleensä sensuroivat tämän, poliitikkojen valheiden tukemiseksi.
Keskiajan katolinen yhtenäiskulttuuri
1438 Satakunnassa sattuneesta Daavidin kapinasta IA vaikenee. Keskiajalla Suomea hallitsi sisäisesti suomalainen aateli; tuolloin asiat hoidettiin suullisesti suomeksi ja kirjallisesti lähinnä latinaksi. Jokainen katolinen Suomen piispa osasi suomea, useimmat äidinkielenään. Tätä ei IA mainitse eikä sitäkään, että ennen uskonpuhdistusta Suomi useimpien Pohjois-, Keski- ja Etelä-Euroopan maiden tapaan oli lähinnä katolisen kirkon hallitsema. Suomalaisteinit opiskelivat keskiajalla Keski-Euroopan yliopistoissa, kuten Mikael Agricola (suomeksi maanviljelijä). Hänen suomentamastaan Uudesta Testamentista on jostain syystä IA:lla lyhyt maininta. Vasta 1500-luvulla saivat monet eurooppalaiset kielet omakielisen Raamattunsa, mm. saksa Martti Lutherin kääntämänä.
Katolisessa Euroopassa papit olivat ennen uskonpuhdistusta saarnanneet latinaksi riippumatta kuulijoidensa äidinkielestä. Papit käyttivät latinankielisiä Raamattuja.
Keskiaika päättyi Suomessa Kustaa Vaasan suorittamaan ryöstöön: kirkkojen kalleudet vietiin Tukholmaan sulatettavaksi; harvat säilyneet keskiajan metalliesineet ovat pelastuneet esimerkiksi siten, että tanskalaiset ovat 1500-luvun alussa ne ryöstäneet, mutta palauttaneet ne ehjinä 1900-luvun itsenäiselle Suomelle.
IA kertoo ruotsalaisesta tervasta mainitsematta tervakaupunki Oulua tai tervan lähdettä Kainuuta (352). Suomen historian kärsimyksistä on lyhyitä mainintoja: sivulla 332 kerrotaan Suomen "hirvittävästä hävityksestä" ja 350 Suomen hävityksestä. Myös Ruotsista tuleva apu hädänalaiseen Suomeen oli IA:nkin mukaan kurjasti järjestetty (414). 1500 - 1700 -lukujen nälkävuosista ei IA juuri kerro huolimatta niiden tuhoisasta vaikutuksesta väestön määrään ja terveyteen. Maininnoitta jää IA:lla, että Suomessa esimerkiksi vuosien 1695-97 nälkävuosien aikana jätettiin ihmisiä kuolemaan nälkään, jos heillä ei ollut maksaa Etelä-Ruotsin viljapelloilta tuodusta viljasta täyttä kruunun vaatimaa hintaa. Tuhansia suomalaisia kuoli nälkään.
Isovihan aikaan 1713-1721 Suomi oli hävitetty ("autioksi") ja tuhansia suomalaisia viety pois orjuuteen Venäjälle (339, 350). IA ei kerro vastaavasti ruotsalaisten harjoittamasta suomalaisten pakkosiirtolaisuudesta mm. Ruotsin suomalaismetsiin ja Tanskalta vallatuille seuduille. Ruotsin harjoittamissa järjettömissä sodissa kuoli lukuisia ihmisiä eri puolilla Eurooppaa, runsaasti myös suomalaisia. Suuruudenhulluuden hinta oli kova: 1719 venäläiset hävittivät Ruotsin itärannikkoa. 1809 Ruotsi menettää Suomen ja IA:n luettelon mukaan vielä Ahvenanmaan ja "Ruotsin äärimmäisen koilliskaistaleen" eli nykyisen Pohjois-Suomen, jotka IAn mielestä eivät kuuluneet Suomeen (424). Pohjois-Suomen (kuten Pohjois-Ruotsin) väestön suomalaisia ja saamelaisia IA ei mainitse.
IA kertoo 1800-luvun (mutta ei aiemmalta ajalta) historiasta sen, että "suomen kieli oli pitkät ajat varsin vähän huomattuna" (499). Toisaalta IA väittää, että "suomalaisuus muodostui ratkaisevasti ruotsalaisvihamieliseksi" (499) - mainitsematta Suomen kansan riistosta, nälänhädistä ja ankarasta verotuksesta mitään.
1917-18 Ruotsi yritti valloittaa Suomelta Ahvenanmaan ja IA selitettelee asiaa tiukasti ruotsalaisittain mistä voi ja vaikenee lopuista - Mannerheimin "Suomen marsalkan muistelmissa" on Ahvenanmaan 1917 - 22 kiistasta mielenkiintoisia ja enemmän tietoa sisältäviä näkemyksiä.
Skoonen tanskalaisten kova kohtalo
Andersson ylistää estoitta entisen Tanskan alueiden ruotsalaistamista pitäen sitä lähes kansanvalistustyönä (294 - 296), vaikka samalla entiset tanskalaiset kärsivät jopa kidutuksesta ja kuolemantuomioista. Akateemikko Eino Jutikkala on 1960-luvun historiakirjassaan arvostellut tätä raakaa ruotsalaistamista. IA väittää Etelä-Ruotsin ruotsalaistetun jo 1700-luvun alussa, mikä ei voi pitää paikkansa, sillä Jutikkalan mukaan ruotsalaistaminen oli loppuun saatettu vasta 1900-luvun alussa.
Norjan eroa ja itsenäisyyttä Ruotsin holhouksesta 1900-luvun alussa IA pitää yllättävänä ja äkillisenä purkauksena ja norjalaisten menettelyä loukkaavana (528).
Ruotsin nykyisen kuningassuvun isä ranskalainen Jean Baptiste Bernadotte loi epäluuloisuudessaan salaisen poliisin urkkijajärjestelmän (426). IA:lla on myös viitteitä kidutuksen harjoittamisesta Kristian I:n, Kustaa Vaasan ja Eerik XIV:n aikaan (389).
IA ei näy olevan tietoinen omasta asenteellisuudestaan. Kirja vaikuttaa pöyhkeältä ja koomiseltakin. IA sai muuten akateemikon arvon mm. tästä asenteellisesta historiakirjastaan. On merkillistä, että tämäntasoinen kirja on Suomessa vaivauduttu suomentamaan ilman selitystä teoksen todellisesta arvottomuudesta. Puolueettomasti kirjoitetut historianesitykset kertovat todella raakoja yksityiskohtia Ruotsin historiasta, kuten edellä näimme.
Kirjan tekijä Ingvar Andersson (IA) lähestyy historiaa tiukasti ruotsalaisesta näkökulmasta, johon ei mahdu sen enempää muiden näkökulmia kuin objektiivisuuttakaan. Kirjaa voi pitää pahoin vääristelevänä ja siinä on ylettömästi kansallista itsekehua.
Esihistoriasta IA kertoo lyhyesti ja epämääräisesti vaelluksesta Donilta Mälaren laaksoon (7; numerot viittaavat teoksen sivuihin). Kirjan alussa IA esittelee epämääräisesti esihistoriallisina aikoina Ruotsissa asuneita ihmisiä, mutta heidän kansallisuuttaan ei IA mainitse.
Kalevi Wiikin teorian mukaan Pohjois-Euroopan alkuperäiset kansat ovat olleet suomensukuisia. Keski- ja Pohjois-Ruotsin paikannimistössä on runsaasti nimiä, jotka saattaisivat olla suomalaisia tai suomensukuisten kansojen antamia. Esimerkiksi Ruotsin suurten järvien nykyiset nimet voisivat olla muinaissuomalaisten antamia. Historian keskustelupalstalla on esitetty että Keski-Ruotsin Tiv-nimiset (syvät) järvet perustuvat muinaissuomen sanaan tivä (nykyään syvä). Sana syvä on muinoin ollut asussa *tivä, josta kehittyi sivä ja myöhemmin syvä - vanhoissa toisen kielen paikannimissä on säilynyt sanan tuhansia vuosia vanha äänneasu.
Muinaisessa Ruotsissa vallitsi Anderssonin mukaan moniavioisuus.
Suomea ei IA mainitse Ruotsin ei-ruotsalaisia alueita sivulla 293 luetellessaan. Muita valtion ei-ruotsalaisia alueita Viron ohella olivat IA:n mukaan Inkeri, Liivinmaa, Pommeri ja muut Saksassa sijaitsevat Ruotsin hallinnossa olleet maakunnat. Kieltäessään epäsuorasti Suomen ei-ruotsalaisuuden IA valehtelee ja kieltää suomalaisten olemassaolon.
Ristiretkiä IA mainitsee käydyn "suomalaisia, virolaisia ja venäläisiä vastaan" (64), jolloin IA:lta unohtuu kreikkalaisten jo käännyttäneen venäläiset. Arkeologisten todisteiden mukaan Suomessa oli kristinuskoista väkeä Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa jo 800-luvulla - media ja jopa Suomen yliopistot yleensä sensuroivat tämän, poliitikkojen valheiden tukemiseksi.
Keskiajan katolinen yhtenäiskulttuuri
1438 Satakunnassa sattuneesta Daavidin kapinasta IA vaikenee. Keskiajalla Suomea hallitsi sisäisesti suomalainen aateli; tuolloin asiat hoidettiin suullisesti suomeksi ja kirjallisesti lähinnä latinaksi. Jokainen katolinen Suomen piispa osasi suomea, useimmat äidinkielenään. Tätä ei IA mainitse eikä sitäkään, että ennen uskonpuhdistusta Suomi useimpien Pohjois-, Keski- ja Etelä-Euroopan maiden tapaan oli lähinnä katolisen kirkon hallitsema. Suomalaisteinit opiskelivat keskiajalla Keski-Euroopan yliopistoissa, kuten Mikael Agricola (suomeksi maanviljelijä). Hänen suomentamastaan Uudesta Testamentista on jostain syystä IA:lla lyhyt maininta. Vasta 1500-luvulla saivat monet eurooppalaiset kielet omakielisen Raamattunsa, mm. saksa Martti Lutherin kääntämänä.
Katolisessa Euroopassa papit olivat ennen uskonpuhdistusta saarnanneet latinaksi riippumatta kuulijoidensa äidinkielestä. Papit käyttivät latinankielisiä Raamattuja.
Keskiaika päättyi Suomessa Kustaa Vaasan suorittamaan ryöstöön: kirkkojen kalleudet vietiin Tukholmaan sulatettavaksi; harvat säilyneet keskiajan metalliesineet ovat pelastuneet esimerkiksi siten, että tanskalaiset ovat 1500-luvun alussa ne ryöstäneet, mutta palauttaneet ne ehjinä 1900-luvun itsenäiselle Suomelle.
IA kertoo ruotsalaisesta tervasta mainitsematta tervakaupunki Oulua tai tervan lähdettä Kainuuta (352). Suomen historian kärsimyksistä on lyhyitä mainintoja: sivulla 332 kerrotaan Suomen "hirvittävästä hävityksestä" ja 350 Suomen hävityksestä. Myös Ruotsista tuleva apu hädänalaiseen Suomeen oli IA:nkin mukaan kurjasti järjestetty (414). 1500 - 1700 -lukujen nälkävuosista ei IA juuri kerro huolimatta niiden tuhoisasta vaikutuksesta väestön määrään ja terveyteen. Maininnoitta jää IA:lla, että Suomessa esimerkiksi vuosien 1695-97 nälkävuosien aikana jätettiin ihmisiä kuolemaan nälkään, jos heillä ei ollut maksaa Etelä-Ruotsin viljapelloilta tuodusta viljasta täyttä kruunun vaatimaa hintaa. Tuhansia suomalaisia kuoli nälkään.
Isovihan aikaan 1713-1721 Suomi oli hävitetty ("autioksi") ja tuhansia suomalaisia viety pois orjuuteen Venäjälle (339, 350). IA ei kerro vastaavasti ruotsalaisten harjoittamasta suomalaisten pakkosiirtolaisuudesta mm. Ruotsin suomalaismetsiin ja Tanskalta vallatuille seuduille. Ruotsin harjoittamissa järjettömissä sodissa kuoli lukuisia ihmisiä eri puolilla Eurooppaa, runsaasti myös suomalaisia. Suuruudenhulluuden hinta oli kova: 1719 venäläiset hävittivät Ruotsin itärannikkoa. 1809 Ruotsi menettää Suomen ja IA:n luettelon mukaan vielä Ahvenanmaan ja "Ruotsin äärimmäisen koilliskaistaleen" eli nykyisen Pohjois-Suomen, jotka IAn mielestä eivät kuuluneet Suomeen (424). Pohjois-Suomen (kuten Pohjois-Ruotsin) väestön suomalaisia ja saamelaisia IA ei mainitse.
IA kertoo 1800-luvun (mutta ei aiemmalta ajalta) historiasta sen, että "suomen kieli oli pitkät ajat varsin vähän huomattuna" (499). Toisaalta IA väittää, että "suomalaisuus muodostui ratkaisevasti ruotsalaisvihamieliseksi" (499) - mainitsematta Suomen kansan riistosta, nälänhädistä ja ankarasta verotuksesta mitään.
1917-18 Ruotsi yritti valloittaa Suomelta Ahvenanmaan ja IA selitettelee asiaa tiukasti ruotsalaisittain mistä voi ja vaikenee lopuista - Mannerheimin "Suomen marsalkan muistelmissa" on Ahvenanmaan 1917 - 22 kiistasta mielenkiintoisia ja enemmän tietoa sisältäviä näkemyksiä.
Skoonen tanskalaisten kova kohtalo
Andersson ylistää estoitta entisen Tanskan alueiden ruotsalaistamista pitäen sitä lähes kansanvalistustyönä (294 - 296), vaikka samalla entiset tanskalaiset kärsivät jopa kidutuksesta ja kuolemantuomioista. Akateemikko Eino Jutikkala on 1960-luvun historiakirjassaan arvostellut tätä raakaa ruotsalaistamista. IA väittää Etelä-Ruotsin ruotsalaistetun jo 1700-luvun alussa, mikä ei voi pitää paikkansa, sillä Jutikkalan mukaan ruotsalaistaminen oli loppuun saatettu vasta 1900-luvun alussa.
Norjan eroa ja itsenäisyyttä Ruotsin holhouksesta 1900-luvun alussa IA pitää yllättävänä ja äkillisenä purkauksena ja norjalaisten menettelyä loukkaavana (528).
Ruotsin nykyisen kuningassuvun isä ranskalainen Jean Baptiste Bernadotte loi epäluuloisuudessaan salaisen poliisin urkkijajärjestelmän (426). IA:lla on myös viitteitä kidutuksen harjoittamisesta Kristian I:n, Kustaa Vaasan ja Eerik XIV:n aikaan (389).
IA ei näy olevan tietoinen omasta asenteellisuudestaan. Kirja vaikuttaa pöyhkeältä ja koomiseltakin. IA sai muuten akateemikon arvon mm. tästä asenteellisesta historiakirjastaan. On merkillistä, että tämäntasoinen kirja on Suomessa vaivauduttu suomentamaan ilman selitystä teoksen todellisesta arvottomuudesta. Puolueettomasti kirjoitetut historianesitykset kertovat todella raakoja yksityiskohtia Ruotsin historiasta, kuten edellä näimme.